Jos kysyttäisiin suomenkielen jäätävintä sanaa, luultavasti kasvain sijoittuisi listalla aika korkealle. Itseasiassa, äkkiä mietittynä keksin vain yhden sanan, joka olisi vielä kamalampi: syöpä. Ihan jo molempien sanojen äärimmäisen negatiivisen kaiun vuoksi pyrin siis puhumaan ääriammatillisesti mielleyhtymäneutraaleista neoplasioista Cushingin yhteydessä. En yritä brassailla, vain pitää oman pikku pääkoppani kasassa.

Meillä meni viikko alustavan Cushing-diagnoosin ja tarkentavan LDDS-testituloksen välillä. Tuona aikana turvauduin (tällä kertaa siis virheellisesti) todennäköisyyksiin ja selitin miehellekin, kuinka Jusan tila johtuu kasvaimesta aivolisäkkeessä - koirilla Cushing-tapauksista tosiaan se 85-90 % on aivolisäkeperäisiä. Tietysti juttu sitten eteni niin, että mies kertoi mummolleen, että koiralla on aivokasvain. Ei varmaankaan tarvitse erikseen kuvailla, miten järkyttynyt eläinrakas isoäiti tästä tiedosta oli...

No, aivolisäke on tosiaan umpieritysrauhanen, eikä oikeastaan aivoja ollenkaan. Tietysti koska aivolisäke sijaitsee kuitenkin jotakuinkin suljetussa tilassa yhdessä aivojen kanssa, suuri aivolisäkkeen kasvain voi painaa aivoja ja siten aiheuttaa myös neurologisia oireita. Koirilla hormonaalisesti aktiiviset aivolisäkkeen kasvaimet ovat kuitenkin yleensä pieniä ja hyvälaatuisia, niin sanottuja mikroadenoomia, joiden aiheuttamat ongelmat rajoittuvat "vain" niihin hormonitulviin.

Eli hassua sinänsä, vaikka "aivokasvain" kuulostaa maallikosta paljon pahemmalta kuin lisämunuaisen kasvain, koirilla ongelma siis varsinaisesti piilee noissa jälkimmäisissä. Niistä nimittäin arviolta 50-80 % on pahanlaatuisia kasvaimia neoplasioita.

Hyvänlaatuinen kasvain kasvaa hitaasti, on selvärajainen (= melko kiva poistettava, jos kirurgiaan lähdetään) ja pysyy siellä missä syntyikin. Kaikki (ainakin kirurgi ja omistaja) ovat onnellisia. Pahanlaatuiset kasvaimet taas ovat juuri niitä, joihin kukaan ei halua törmätä. Ne kasvavat nopeasti, ovat kasvutavaltaan invasiivisia eli kudokseen tunkeutuvia (vaikea poistaa, kun selvää rajaa terveen ja sairaan solukon välillä ei ole, tai kun puolet kasvaimesta on tunkeutunut jonkun suuremmanpuoleisen valtimon seinän läpi) - ja mikä kaikista eniten perseestä, ne lähettävät metastaaseja eli etäpesäkkeitä. Koirilla pahanlaatuiset lisämunuaiskasvaimet ovat havaittaessa tyypillisesti ehtineet lähettää etäpesäkkeitä jo keuhkoihin ja/tai maksaan. Eli siinä missä sen "aivokasvaimen" kanssa vain pyrittäisiin hallitsemaan hormonitasoja, "vain" lisämunuaiskasvaimen kanssa tarkkaillaan lisäksi silmä kovana ensimmäisiä oireita syövästä. Ja sitten se on menoa, kun ne huomataan.

Olen jo sanonut Jusalle, että kun sen oli taas kerran otettava se epätodennäköisempi vaihtoehto (lisämunuaisen kasvain), se saa kyllä hoitaa homman kunnolla loppuun asti sitten ja huolehtia myös siitä, että kasvain on myös epätyypillisesti hyvänlaatuinen sitten. Koska mikään ei ole laimeampaa kuin puolivillaisesti hoidetut hifistelyt. Niin kerta.

Ääh. Tarkoitus ei itseasiassa ollut käyttää näin montaa riviä selittämään, miksi neoplasia on kivempi kuin kasvain. Oli tässä muutakin asiaa.

Jälkiruuaksi siis pohdiskelua aiheesta "artikkelien tulkinta omaa näkemystä miellyttävällä tavalla". Tämä on mielenkiintoinen ilmiö, jonka laitoin omassa käyttäytymisessäni merkille heti Cushingin kanssa elämisen alkumetreillä - ja jonka mukaan olen sittemmin pyrkinyt lukemaan ihan tarkoituksella, edelleen sen oman mielenrauhan nimissä.

Havahduttavassa nettikirjoituksessa (yritän etsiä sen linkin, hukkui jo...) nimittäin kerrottiin, kuinka Cushing-koirien odotettu elinaika on 2 v diagnoosin jälkeen. Ja että lääkitys ei pidennä elinikää, vain parantaa sen laatua. Sen jälkeen toki mainittiin, että kyseessä oli lähinnä valistunut arvaus, joka ei perustunut mihinkään oikeaan tutkimukseen, mutta vahinko oli jo tapahtunut. Vietin pari päivää henkisesti käpertyneenä ja itseäni huojuttaen, "2 v" silmien edessä välkkyen. Kaksi vuotta on kauhean lyhyt aika, kun näin ihmisenä asiaa ajattelee.

Sitten silmiini osui toinen kirjoitus, myös internetin ihmemaailmassa. Sen mullistava osuus oli fakta, että keskiverto Cushing-koira on 10-vuotias sairastuessaan. Jos keskimäärin 10-vuotias koira elää keskimäärin 12-vuotiaaksi, niin...no totta kai lyhyen matematiikan sääntöjen mukaan 8-vuotiaana sairastunut koira elää myös 12-vuotiaaksi!

Joo joo, oikeasti tämä ei mene näin yksi yhteen. Tiedän. Kirjoitinkin pitkän matematiikan. Mutta pointti oli, että jos koira on 10-vuotias sairastuessaan, ja että se kuolee keskimäärin 2 v päästä sairastumisestaan...se olisi voinut kuolla niihin aikoihin ilman Cushingiakin. Ja tällä havainnolla oli merkittävä, parantava, vaikutus omaan asenteeseeni. Koska hei oikeasti - Jusa voi kuolla huomenna, kun fleksin naru katkeaa, se karkaa ja jää auton alle. Tai se voi elää hyväkuntoisena, hyvässä hoitotasapainossa 16-vuotiaaksi. Ei voi tietää. Mutta itsesäälissä ja ahdistuksessa kieriskely "vain" kahden vuoden takia ei auta yhtään ketään. Päinvastoin, se tekee niistä kahdestakin vuodesta helvettiä. Sekä minulle että koiralle.

Sitäpaitsi. Kaksi vuottakin olisi 25 % lisää Jusan tähänastiseen elämään. Se on paljon. Ja koiran takiahan tätä tehdään.