Netistä löytyy ohjeita suunnilleen aivan kaikkeen, teflonpannun uudelleenpinnoituksesta seepraplekojen kudettamiseen, mutta menkääpäs etsimään neuvoja siihen, kun koira ei suostu syömään. Siis tilanteessa, jossa kyse ei ole mistään pienestä nirsoilusta, vaan tosiaan lähes täydellisestä syömättömyydestä. Aika heikoilla nimittäin mennään. "Anna koiralle märkäruokaa kuivanappuloiden sijaan." "Rohkaise koiraa syömään kehumalla sitä." "Jos koira ei syö, se voi olla merkki siitä, että se on sairas - käänny eläinlääkärisi puoleen".

Just.

Ja mitäs jos on tiedossa, että koira on sairas, mutta se nyt vain pitäisi silti saada syömään? Sitten jäädään ilmeisesti omistajan mielikuvituksen varaan. Ei ollut nimittäin ainakaan meidän eläinlääkärillä heittää hyviä neuvoja jo kokeilemieni vikittelyjen päälle.

Valitettavasti en nyt osaa itsekään tässä asiassa oikeasti edes auttaa, koska meillä taisi ruokahalun pieni kohentuminen olla ensisijaisesti kiinni tuurista. Pieni ja tarpeellinen ruokahaluboosti nimittäin löytyi, kun satuin Antepsin-ostosten päätteeksi piipahtamaan Asematunnelin S-Marketiin. Muiden kaupassakäyjien riemuksi juttelin puhelimessa kurssikaverini kanssa kovaan ääneen kuolleen gerbiilin avaamisesta ja sen sisuskaluista löytyneistä hienouksista, ja haroin samalla suurempia keskittymättä ostoskoriini vähän kaikenlaista. Ihmisruokien (smoothiepakasteita! nomnom!) lisäksi muun muassa Atria Kulinaarin ohuita kylmäsavukalkkunaleikkeleitä. Koska paketti oli halvennuksessa. Jos Jusa vaikka söisi sitä.

No kävi sitten niin, että Jusahan söi. Ja jumpattuaan leukojaan rullattuja leikkeleitä pureskelemalla pari päivää se alkoi maistella myös tonnikalaa, sen raa'an naudanmahan lisäksi. Sitten alkoi mennä alas myös pieni määrä NatureDietin Senior/Lite -makua, mikrossa lämmitettynä toki (kylmänä vuokaruoka ei kelpaa, ja myös esimerkiksi kalapohjainen Sensitive-makuvaihtoehto on potilaan mielestä yök). Vähitellen alkoi maistua se tölkkitonnikalan vesikin, myös vähäsuolaisemmaksi laimennettuna. Ehkä se suola on kuitenkin jotenkin tosi hot tässä sotkussa, ostin nimittäin tänään kokeeksi tölkin kissan (suolatonta) tonnikalaa, mutta ainakaan sen vesi ei kelvannut lainkaan. Itse kalaa en ole vielä tarjonnut, mutta suhtaudun valmiiksi vähän skeptisesti siihen - se nimittäin näyttää tosi ällöltä. Onneksi meillä on tuo terve koiratrio valmiina puhtaanapitotoimiin, jos ei Jusalle maistu...

No, näillä nyt kuitenkin mennään (naudanmaha sai hajuhaittojen vuoksi pysyä myös kuvauksen ajan jääkaapissa):

Edelleen erityisesti NatureDietiä voi joutua heittämään ruokailun aluksi pari palaa lattialle, josta Jusa voi sen sitten muka pyydystää - ja lämmetä siinä mussuttaessaan myös lautasella olevalle muonalle. Lautasta kannattaa pitää koholla, ja tosiaan sen on oltava matala leipälautanen, ettei Jusan vahingossakaan tarvitse sotkea nenäänsä ruokaan. Puuppa on aina inhonnut nenän sottaantumista, mutta nyt koko sairastelun ajan rutikuivana ollut kirsu on rasvauksesta huolimatta sen verran rohtunut, että on se varmaan jo vähän kipeäkin. Ruokinta kannattaa tehdä ennemmin keittiössä, jossa on molemmat ihmiset paikalla (minä pitämässä lautasta, mies pelaamassa pöydän ääressä tietokoneella), kuin antaa koiran olla yksinään makuuhuoneessa. Yhtään ylimääräistä ei saa silti kehua.

Kauheaa pientä kikkailua.

Miehen täti kauhisteli Jusan syömisistä kuultuaan, että kun eikö suola ole epäterveellistä. No onhan se. Mutta laskeskelin, että on pienempi paha syöttää muutama viikko voimakassuolaista ruokaa kuin olla se sama aika omaehtoisesti täyspaastoavan koiran kanssa. Ehtii sitä ruokavaliota sitten vähän ajan päästä taas terveellistyttää, jos koiran olo kohenee ja ape alkaa maittaa entiseen malliin. Ja kuten kuvasta näkyy, Kulinaari-savukalkkuna (suolaa 3,2 %) on jo saatu päivitettyä hieman vähäsuolaisempaan (1,9 %) ja vähän edullisempaan Korpelan savusaunakalkkunaan. Kyllä se hiljalleen ehkä tästä. Savua ja kalkkunaa pitää kuitenkin vielä olla.