Jusa, Puuppa, Pupe, Jusander, Juselius. Rakkaalla lapsella on monta nimeä. Valitettavasti rakkaalla lapsella on ollut elämänsä aikana myös monta pientä sairautta. Joskus vähän isompiakin juttuja.

Kirjoittelen itse koirasta lisää, kunhan keksin, mitä haluan siitä oikeastaan kertoa. Paitsi että se on maailman älykkäin koira, joka ei ole koira oikeastaan lainkaan - sen kanssa on tullut aina parhaiten juttuun, kun sitä pitää pienenä nelijalkaisena ihmisenä. Luultavasti itseäni fiksumpana sellaisena. Ja että se on karismaattinen ja hauska, ja on opettanut koirista enemmän kuin kolme muuta koiraani yhteensä. Samoin elämästä, maailmankaikkeudesta ja kaikesta muustakin.

Jusa päivälleen vuosi ennen Cushingia, huhtikuussa 2011:

 

Puuppa on siis esittänyt useita eläinlääkäreitä täydellisen ymmälleen jättäneen oirekirjon talven 2011/2012 aikana, ja sitä perimmäistä vikaavikaa etsittäessä on pyritty sitten hoitamaan pelkkiä oireita. Osa hoidoista on vielä kesken blogin alkaessa, jolloin Jusa on juuri saaut lääkityksen Cushingiin. Lääkevalikoimaa päivitetään sitä mukaa kun niitä muutellaan, toivottavasti siis lista olisi vähenemään päin.

Päiväannoksena tällä hetkellä (30.4.2012)

- Vetoryl 60 mg (1 tbl aamuisin)
- Adursal 150 mg (1 tbl iltaisin - sapen juoksevana pitämiseksi)
- Forthyron Vet 200 mikrog (1 tbl aamuin ja illoin)
- Optimmune (siklosporiinivoide kuivasilmäisyyteen, aamuin illoin)
- Bepanthen Eye (kosteustipat kuivasilmäisyyteen, aamuin illoin ja tarvittaessa tiheämmin)

Vetoryl-annostusta nostetaan 90 mg:aan 5.5. alkaen, eli kunhan saadaan 30 mg:n kapseleita lääketilauksen mukana. Forthyron jätettäneen jossain vaiheessa pois, sillä hassujen kilpirauhasarvojenkin takana on oikean kilpirauhasen vajaatoiminnan sijaan todennäköisesti, tadaa, Cushing. Ratkiriemukkaita ovat nämä umpierityssairaudet.