Vihjasin jo vappuaaton kirjoituksessani, että eihän se stressi siihen lopu, jos Jusan Cushing onkin aivolisäkkeen eikä lisämunuaisen kasvaimesta johtuvaa. Jusan oireissa on nimittäin mukana paljon sellaista, joka viittaisi esimerkiksi aivolisäkkeen makroadenoomaan. Tietysti, koska vaikka tavallisesti Cushing diagnosoidaan mikroadenoomavaiheessa, ja vaikka tavallisesti makroadenoomaksi se kasvaa lähinnä brakykefalisilla (lue: lyttykuonoisilla) roduilla, niin... No. Jusa nyt ei vain tee asioita tavalliseen tapaan. Makroadenooma on yksi vaihtoehto sitten, mikäli Vetorylistä huolimatta tilanne ei tunnu parantuvan, ja sen mukaan sitten pitäisi toimia. Ei paljon naurata.

Jos aivolisäkkeen hyvälaatuinenkaan neoplasia kasvaa kovin suureksi, suuri on tässä hyvin suhteellinen käsite, se aiheuttaa ongelmia painamalla aivoja ja hermoratoja. Niillä ei ole tilaa väistää mihinkään, kun kallon rajat tulevat vastaan. Makroadenoomaan viittaaviksi oireiksi voitaisiin Jusalla luetteloida muun muassa se levoton ravaaminen ympäriinsä, huono ruokahalu, huonontunut näkö - tästä en ole tainnut mainitakaan? Se nimittäin joko ei näe tai ainakaan ei reagoi enää esimerkiksi risuihin, vaikka suurempia esteitä normaalisti väisteleekin. Toki, tämä voi johtua myös lihaskadon vuoksi syvällä päässä olevista silmistä ja sen takia tielle kohonneista vilkkuluomistakin, mutta worst case scenario on jotain ihan muuta. Näköristi, eli se kohta, jossa silmistä tulevat hermot risteävät niin että vasemman silmän informaatio menee suurimmaksi osaksi oikealle aivopuoliskolle (ja toisinpäin), on heti aivolisäkkeen yläpuolella ja joutuu siksi usein ensimmäisenä runnotuksi, kun aivolisäkkeessä tapahtuu jotain tilaavievää.

Juttelin tänään vielä työvuoroni päätteeksi yhden Jusaa hoitaneen eläinlääkärin kanssa lyhyesti aiheesta "mikä muu sillä voisi enää olla kuin Cushing", ihan vain kun nuo oireet ovat mitä ovat, ja kun olisin toivonut olon selkeämpää tai nopeampaa kohenemista lääkityksen aloittamisen jälkeen. Vaikka verinäytteet aika yksiselitteiset olivatkin. Ei ollut ideoita jäljellä enää eläinlääkärilläkään, joka kuitenkin myös myönsi suhtautuvansa vähän varauksella jatkoon oireiden omituisuuden vuoksi. Käytännössä ainoa käyttämättä oleva tutkimus olisi pään ja ehkä lisämunuaistenkin magneettikuvaus. Jos haluaisi.

En halua.

Jos jotain radikaalia löytyisi, koira lopetettaisiin joka tapauksessa siihen. Ei sen olo siitä enää paremmaksi muutu. Sen sijaan se on stressannut eläinlääkärikäyntiä taas lisää, sen sijaan, että olisin edes vienyt sen tutulle asemalle, tai soittanut eläinlääkärin kotiin.

Jos mitään ei löytyisi, se ei silti muuta sitä, ettei kukaan tiedä, miksi Jusa käyttäytyy kuten käyttäytyy, ja sydämeni särkyy kun katson koiraa, joka on henkisesti vain varjo puolen vuoden takaisesta itsestään. Vaikka siihen ei fyysisesti (vielä) sattuisikaan. Itseeni sattuu. Niin sattuu ajatus Jusan lopettamisestakin, niin paljon että henki on vähällä salpautua, mutta jos jonkun on kärsittävä, on parempi, että vain toisen meistä.

Vetoryl-annostusta päästään nostamaan 90 mg:aan jo huomisaamuna. Olisi parasta alkaa vaikutusten näkyä.